Month: July 2020

Eilinen päivitys: Päivä 1, 24.7, Espoo – Karkkila

Executive summary

Päivän saldo: 51,4 km pyöräilyä, viisi löydettyä kätköä ja muutama ohitettu. Auringonpaistetta ja sadetta.

Today’s achievement: 51,4 km cycling, five found caches and few skipped. Sunshine and rain.

Ja varsinainen tarina

Tehtaan hotelli Karkkilassa oli varsin idyllinen paikka. Huone (kuvassa) ei sen sijaan ollut mikään tilaihme, mutta mitäpä sitä nyt olisi muuta tarvinnutkaan kuin sängyn ja sähköpistokkeita. Laitteet ovat jopa nälkäisempiä kuin minä. Keittiö ja oleskelutila oli yhteinen mistä löytyi myös tv joka istui hiljaa nurkassaan koko vierailuni ajan. Aamupala tuli myös tuohon keittiöön ja kahvinkeitin yms. mukavuuden löytyivät sieltä. Parasta oli kuitenkin palvelu: olin juuri tulossa vähän ennen ysiä illalla huoneeseen kun puhelin soi. Hotellilta soitettiin ja kysyttiin että pidetäänkö keittiö vielä auki jos minä haluan tulla syömään. Sehän sopi minulle mainiosti joten työntekijät saivat vähän jatkoaikaa ja minä ruokaa. Loistavaa asiakaspalvelua.

Aamulla ylisuuren aamupalan jälkeen vuorossa oli siirtyminen pyörälle ja sen suuntaaminen kohti Riihimäkeä. Myslikulhon olisin voinut hyvin jättää väliin mutta toisaalta tällä vältti lounaan tarpeen kokonaan. Alkuun oli vähän turpea olo kuitenkin. Pyöräkin vingahti välillä. Rasvasin sen.

Alkumatka oli aurinkoista ja jopa Suomen nykyiseen säätilaan nähden lämmintä. Ei toki niin lämmintä että olisin edes harkinnut takista luopumista, mutta ihan hyvä kuitenkin. Siinä polkiessa ajattelin jossain vaiheessa että kuntoni on todella … huono ja minun pitäisi alkaa oikeasti ehkä tekemään jotain sen eteen. Hirveää rykimistä tuntui eteneminen olevan koko ajan, hiki valui ja nopeus lähenteli nollaa. Näin hotellilla vilkaisin sitten aamupäivän korkeuskäyrää ja todellakin ensimmäiset 20 kilometriä olikin melkein pelkkää nousua. Ei jyrkkää, mutta pientä ja tasaista ylämäkeä jatkuvasti. Ehkä kuntoni ei ole kuitenkaan niin huono.

Kahdelle kätkölle pysähdyin ennen Loppia ja yhden jätin väliin (Pilpalan lättähattu) sillä tuo kahvila oli täynnä porukkaa. Ihan kivalta paikalta se näytti: kahvila oli rakennettu vanhaan lättähattuun, mutta minun olisi pitänyt olla paikalla tuntia aikaisemmin niin paikka olisi ollut vielä kiinni. En kehdannut pysäköidä vankkuriani sinne ja lähteä etsimään ihmisten joukosta piilotettua pakasterasiaa. Yhden uimarannan (kuvassa alla) sekä luontopolun parkin kätköt hain vielä loistavassa säässä. Uimaranta ei ehkä ihan vedä vertoja rannikon pitkille hiekkarannoille, mutta olihan tämä ihan sympaattinen paikka.

Jotta kaikki ei olisi kuitenkaan aivan täydellistä niin tuo sään muutoksen hetki lähestyi. “0km Loppi” -purkilla, jonka myös jätin väliin jästien takia, katselin että uhkaavia pilviä alkoi lähestyä (kuva alla). En vielä tässä vaiheessa katsonut aiheelliseksi toimeentua, mutta oletin että kohta on hetki jolloin sadesuojaukselle tulee olemaan taas tarvetta.

Seuraava kätkö, “Hups taskut vuotaa – Loppi”, oli huoltoaseman pihalla mutta niin syrjässä että näilläkin varusteilla kehtasi lähteä sitä etsimään. Katsoin siellä vielä sadetutkasta että sade oli lähestymässä joten virittelin sitten sadesuojat laukulle ja itselle sadetakin päälle. Ja matka jatkui.

Jostain ihmeellisestä päähänpistosta ajattelin käydä tienvarsikahvilassa kahvilla. En ollut sitä suunnitellut vaan olin ajatellut ajaa Riihimäelle ja käydä siellä ostamassa jotain purtavaa. Otin kahvin ja munkin ja menin istumaan pöytään. Katsoin ulos ja vettä tuli taivaan täydeltä. Joskus minullakin käy “munkki” (pun intended). Odottelin siinä rauhassa kunnes pahin sade meni ohi ja jatkoin matkaa. Koko loppumatkan tuli kuitenkin pientä tihkua, joten mukavuudessa oli selkeästi parantamisen varaa.

Matka siis jatkui tihkusateessa ja kaksi purkkia kävin hakemassa vielä ennen Riihimäkeä. Pari skippasin taas ihan vain sen takia ettei huvittanut lähteä kaatosateen kastelemaan metsään. Saldoksi pyörämatkalta jäi siis viisi löytöä.

Perille saavuttuani, ennen kuin ehdin edes kysyä fillariparkista, minun pyöräni ohjattiin tällä hetkellä käyttämättömään kokoushuoneeseen. Ihan loistavaa, ainakaan sitä ei kukaan tuhoa tai varasta yön aikana. Kuivuessaan tosin kaikki roskat tulevat putoamaan lattialle. Se ei kuulema haittaa.

Kun pääsin huoneeseen ja aloin purkaa tavaroita, huomasin että jostain on lurkkinut vesi sisään laukkuun. Tutkin laukun suojan mutta se näytti olevan aivan ehjä joten ainoa vaihtoehto on että suoja on ollut huonosti laukkujen päällä. Potentiaalisia paikkoja mistä se voi jäädä huonosti on muutama, mutta jännittävintä oli se että päällimmäisen laukun päällimmäiset tavarat olivat märkiä. Ja se osa laukusta oli visusti suojan alla. Tämä jäänee mysteeriksi. Hiustenkuivaajalla (kuva) kuivailin sitten kamoja niin että pääsin ulos ja syömään.

Vähän paremmalla km / löytö -suhteella toimin illalla kun hain kaksi kätköä kaupunkialueen välittömästä läheisyydestä 7 km:n kävelylenkillä. Oli pakko lähteä liikkeelle että vältin hotellikuoleman. Nyt sen sijaan istun huoneessa, syön pähkinöitä, juon lonkeroa ja sivusilmällä katselen vanhaa Shakaali-leffaa (mm. Bruce Willis). Kohta nukkumaan niin että jaksaa huomenna kelailla takaisin kotiin.

24. 7.2020: Espoo – Karkkila, 55,5 km

Executive summary:

55,5 kilometriä josta (liian iso) osa sateessa. Kolme löydettyä kätköä, muutama ajanpuutteen, hiekkatien tai märän metsän takia skipattua purkkia ja kiire hotellille joka oli menossa yhdeksältä kiinni.

55,5 kilometers, of which too many in rain. Three found geocaches and few skipped ones due to lack of time, bad roads, or wet forrest. I was also in a hurry to reach the hotel before they closed at 9pm.

Pitempi tarina (Finnish only):

Säätiedotuksen mukaan sateen piti olla ohi tältä päivältä ja sen piti olla korkeintaan rankaisemassa turkulaisia. Siinä ei olisi ollut mitään väärää. Vettä tuli kuitenkin tunnin ajan siihen malliin että Nooakin olisi voinut pitää omaa sadettaan lähinnä tihkusateena ja koko paatin olisi voinut jättää rakentamatta. Hän ei tiennyt sanontaa “minkä sade kastelee, sen kesä kuivaa”. Säätiedotukset eivät tiedä mitään ja sanonnatkin ovat hanurista.

Mielialan ollessa vesisateessa hehkeimmillään päätin pysähtyä hetkeksi Veikkolassa bussipysäkille. Vaarantava virhe: hiljensin jo vauhtia pysähtyäkseni ja irroitin kengät lukoista vasta viime hetkellä. Tai ainakin toisen. Toinen ei suostunut irtoamaan joten pyörä pysähtyi ja minä kaaduin suorin vartaloin vasemmalle kyljelleni. Opetus: irrota lukot aina hyvissä ajoin ennen suunniteltua pysähtymistä. Tiesin tämän jo ennestään, mutta jostain syystä ihminen on vaan niin tyhmä ettei ota opikseen tällaisissa yksinkertaisissa asioissa.

Kaatumisesta syntyneet vauriot jäivät vähäisiksi, mukaan pakattu viinipullo säilyi ehjänä (varmistus vasta hotellilla) ja vasempaan polveen tuli vain muutaman sentin naarmu. Sateella tuo haavan tuottama pieni verimäärä levisi kuitenkin vähäisestä katastrofaaliseksi ja lopputulos oli kuin minulta olisi joku yrittänyt sahata jalkaa irti siinä kuitenkaan onnistumatta. Sateessa ei taas huvittanut kaivaa sadehuppujen alta takalaukuista paperia joten annoin asian olla ja ajoin rivon näköisenä loppumatkan. Jotain hyvää sentään tässäkin oli: en ollut laittanut sadehousuja jalkaan koska ilma oli suhteellisen lämmin joten ne säilyivät laukuissa ehjänä. Kaatuessakin voi siis säästää.

Kätköjäkin piti matkalla etsiä. Suunnitelmat olivat huimat, olihan minulla listattuna kymmenkunta mahdollista kätkettyä rasiaa jotka olisivat helppoja ja lähellä tietä. Ensimmäisellä purkilla Huhmarissa satoi, mutta kätkö oli vielä siedettävästi saatavilla joten lompsin metsään, loggasin purkin ja jatkoin matkaa. Pari suunniteltua kätköä jätin sen jälkeen väliin kun en ollut ajatellut että täälläkin voisi olla hiekkateitä. Mihin ne meidän verorahat on käytetty? En viitsinyt lähteä siinä sateessa (tihkusadetta enää tässä vaiheessa) koluamaan kuraista hiekkatietä, joten jätin suosiolla nuo suunnitellut jemmat väliin ja jatkoin matkaa päällystetyllä väylällä. Helppouskin on siis hyvin suhteellista.

Nummelassa olisi ollut vähän enemmänkin löydettävää, mutta lähtö oli ollut aika myöhäinen työpäivän jälkeen ja hotelli Karkkilassa oli menossa kiinni yhdeksältä joten oli syytä pitää jonkinlaista vauhtia koko ajan. Yhden kätkön hain ulkoilupolun varrelta, mutta märässä metsässä talsiminen oli äärimmäisen tylsää. Pari muutakin vastaavaa olisi ollut haettavissa saman väylän varrelta, mutta jätin ne taas suosiolla väliin. Ei sinne märkään viitsinyt mennä. Pyöräilykengät olivat kyllä jo tässä vaiheessa läpimärät joten sen suhteen ei olisi ollut mitään syytä jättää väliin. Jätin kuitenkin.

Olkkalassa ajattelin poiketa isolta tieltä pois ja kävin hakemassa yhden bussipysäkkikätkön. Sekin oli vähällä jäädä löytymättä kun pinna oli auringon pilkotuksesta ja sateen loppumisesta huolimatta vielä jonkin verran kiristyneenä. Siinä mielentilassa fiilis “heti mulle kaikki nyt” on vallitseva ja etsiminen on silloin jossain määrin ankeaa. Löytyi se hyvin piilotettu kätkö kuitenkin inhimillisessä ajassa ja pääsin jatkamaan matkaa.

Neljättä kätköä kävin etsimässä nimikkotieni varrella, mutta nyt oli jo kello niin paljon etten viitsinyt kauaa käyttää aikaa siihen. Kun ei heti löytynyt niin ei sitten. Harmi. Onneksi kuitenkin lähdin menemään kohti hotellia sillä ravintola oli juuri menossa kiinni kun saavuin perille. Pikasuihkun kautta ehdin vielä syömään joten päivä oli lopulta pelastettu siltä osin kuin se oli mahdollista.

Minä, pyörä ja hyvä sää on sellainen karvas kolminaisuus että joku niistä puuttuu aina. Viime kesän kierroksella välillä satoi ja välillä lämpötila oli aamulla pakkasen puolella. Varsinaista lämmintä ei koko kymmenen päivän kierroksen aikana ollut kertaakaan vaan takki päällä sai suhista ympäri Pohjanmaata. Nyt oli sentään muutaman asteen lämpimämpää mutta ei silti kesäistä vaikka parasta heinäkuun aikaa vietetään.