Minipyöräily 2020: Espoo – Karkkila – Riihimäki – Espoo

24. 7.2020: Espoo – Karkkila, 55,5 km

Executive summary:

55,5 kilometriä josta (liian iso) osa sateessa. Kolme löydettyä kätköä, muutama ajanpuutteen, hiekkatien tai märän metsän takia skipattua purkkia ja kiire hotellille joka oli menossa yhdeksältä kiinni.

55,5 kilometers, of which too many in rain. Three found geocaches and few skipped ones due to lack of time, bad roads, or wet forrest. I was also in a hurry to reach the hotel before they closed at 9pm.

Pitempi tarina (Finnish only):

Säätiedotuksen mukaan sateen piti olla ohi tältä päivältä ja sen piti olla korkeintaan rankaisemassa turkulaisia. Siinä ei olisi ollut mitään väärää. Vettä tuli kuitenkin tunnin ajan siihen malliin että Nooakin olisi voinut pitää omaa sadettaan lähinnä tihkusateena ja koko paatin olisi voinut jättää rakentamatta. Hän ei tiennyt sanontaa “minkä sade kastelee, sen kesä kuivaa”. Säätiedotukset eivät tiedä mitään ja sanonnatkin ovat hanurista.

Mielialan ollessa vesisateessa hehkeimmillään päätin pysähtyä hetkeksi Veikkolassa bussipysäkille. Vaarantava virhe: hiljensin jo vauhtia pysähtyäkseni ja irroitin kengät lukoista vasta viime hetkellä. Tai ainakin toisen. Toinen ei suostunut irtoamaan joten pyörä pysähtyi ja minä kaaduin suorin vartaloin vasemmalle kyljelleni. Opetus: irrota lukot aina hyvissä ajoin ennen suunniteltua pysähtymistä. Tiesin tämän jo ennestään, mutta jostain syystä ihminen on vaan niin tyhmä ettei ota opikseen tällaisissa yksinkertaisissa asioissa.

Kaatumisesta syntyneet vauriot jäivät vähäisiksi, mukaan pakattu viinipullo säilyi ehjänä (varmistus vasta hotellilla) ja vasempaan polveen tuli vain muutaman sentin naarmu. Sateella tuo haavan tuottama pieni verimäärä levisi kuitenkin vähäisestä katastrofaaliseksi ja lopputulos oli kuin minulta olisi joku yrittänyt sahata jalkaa irti siinä kuitenkaan onnistumatta. Sateessa ei taas huvittanut kaivaa sadehuppujen alta takalaukuista paperia joten annoin asian olla ja ajoin rivon näköisenä loppumatkan. Jotain hyvää sentään tässäkin oli: en ollut laittanut sadehousuja jalkaan koska ilma oli suhteellisen lämmin joten ne säilyivät laukuissa ehjänä. Kaatuessakin voi siis säästää.

Kätköjäkin piti matkalla etsiä. Suunnitelmat olivat huimat, olihan minulla listattuna kymmenkunta mahdollista kätkettyä rasiaa jotka olisivat helppoja ja lähellä tietä. Ensimmäisellä purkilla Huhmarissa satoi, mutta kätkö oli vielä siedettävästi saatavilla joten lompsin metsään, loggasin purkin ja jatkoin matkaa. Pari suunniteltua kätköä jätin sen jälkeen väliin kun en ollut ajatellut että täälläkin voisi olla hiekkateitä. Mihin ne meidän verorahat on käytetty? En viitsinyt lähteä siinä sateessa (tihkusadetta enää tässä vaiheessa) koluamaan kuraista hiekkatietä, joten jätin suosiolla nuo suunnitellut jemmat väliin ja jatkoin matkaa päällystetyllä väylällä. Helppouskin on siis hyvin suhteellista.

Nummelassa olisi ollut vähän enemmänkin löydettävää, mutta lähtö oli ollut aika myöhäinen työpäivän jälkeen ja hotelli Karkkilassa oli menossa kiinni yhdeksältä joten oli syytä pitää jonkinlaista vauhtia koko ajan. Yhden kätkön hain ulkoilupolun varrelta, mutta märässä metsässä talsiminen oli äärimmäisen tylsää. Pari muutakin vastaavaa olisi ollut haettavissa saman väylän varrelta, mutta jätin ne taas suosiolla väliin. Ei sinne märkään viitsinyt mennä. Pyöräilykengät olivat kyllä jo tässä vaiheessa läpimärät joten sen suhteen ei olisi ollut mitään syytä jättää väliin. Jätin kuitenkin.

Olkkalassa ajattelin poiketa isolta tieltä pois ja kävin hakemassa yhden bussipysäkkikätkön. Sekin oli vähällä jäädä löytymättä kun pinna oli auringon pilkotuksesta ja sateen loppumisesta huolimatta vielä jonkin verran kiristyneenä. Siinä mielentilassa fiilis “heti mulle kaikki nyt” on vallitseva ja etsiminen on silloin jossain määrin ankeaa. Löytyi se hyvin piilotettu kätkö kuitenkin inhimillisessä ajassa ja pääsin jatkamaan matkaa.

Neljättä kätköä kävin etsimässä nimikkotieni varrella, mutta nyt oli jo kello niin paljon etten viitsinyt kauaa käyttää aikaa siihen. Kun ei heti löytynyt niin ei sitten. Harmi. Onneksi kuitenkin lähdin menemään kohti hotellia sillä ravintola oli juuri menossa kiinni kun saavuin perille. Pikasuihkun kautta ehdin vielä syömään joten päivä oli lopulta pelastettu siltä osin kuin se oli mahdollista.

Minä, pyörä ja hyvä sää on sellainen karvas kolminaisuus että joku niistä puuttuu aina. Viime kesän kierroksella välillä satoi ja välillä lämpötila oli aamulla pakkasen puolella. Varsinaista lämmintä ei koko kymmenen päivän kierroksen aikana ollut kertaakaan vaan takki päällä sai suhista ympäri Pohjanmaata. Nyt oli sentään muutaman asteen lämpimämpää mutta ei silti kesäistä vaikka parasta heinäkuun aikaa vietetään.